~ ESITTELY ~
Tampereen Filharmoninen Kuoro perustettiin syksyllä 1990 Tampere-talon oratoriokuoron nimellä. Taustavaikuttajina syntyvaiheessa olivat Tampereen kaupunki, Tampere-talo ja Tampereen evankelis-luterilaiset seurakunnat ja ajatuksena oli luoda kuorosta Tampereen edustuskuoro ja kokoonpanoltaan riittävän iso mittavienkin teosten esittämiseen. Kuoroa ryhtyi johtamaan kuorokapellimestari Heikki Liimola. Keväällä 2005 johtajana toimi Jussi Kauranen ja syksyllä 2005 kuoron taiteellisena johtajana aloitti Timo Nuoranne.

Kuoron koko olemassaolon ajan sen työskentelyssä on ollut kaksi päälinjaa: isot orkesteriteokset ja omat a cappella -produktiot. Tampere Filharmonia on ollut kuoron tärkein yhteistyökumppani, mutta kuoro on esiintynyt myös Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin, Viron festivaaliorkesterin sekä Estonia-teatterin orkesterin kanssa.
A cappella -konserteilla on ollut tärkeä merkitys kuoron soinnin luomisessa ja kehittämisessä. Kaiken kaikkiaan Tampereen Filharmoninen Kuoro on ehtinyt laulaa jo yli 80 konsertissa ja kymmenissä pienemmissä esiintymistilaisuuksissa, kotimaan lisäksi myös Virossa. Ohjelmistoon kuuluu tunnettujen suurteosten lisäksi myös harvinaisuuksia, esim. Händelin Belshazzar-oratorio, Schumannin Requiem (molemmat Suomen ensiesityksiä), Klamin Psalmus, Englundin 6. sinfonia ja Martinin Golgata.

Tampereen Filharmoninen Kuoro on mukana kahdella Tampereen kaupunginorkesterin levyllä, Sibeliuksen Sanomalehdistön päivien musiikin ensilevytyksessä, joka on palkittu kolmella levypalkinnolla sekä Einar Englundin 6. sinfoniassa, joka sai vuoden 2001 Janne-palkinnon. Kuoron ensimmäinen a cappella -levy Suomalaisia kuoroklassikoita ilmestyi keväällä 2002. Ks.levytykset.

Kuoron aktiivinen vahvuus on n. 90 laulajaa, joista suuri osa on monipuolisesti tekemisissä musiikin kanssa.