|
|
~ TAITEELLINEN JOHTO ~
 |
Timo Nuoranne on suorittanut Sibelius-Akatemian A-tutkinnot pianonsoitossa ja kuoronjohdossa. Kuoronjohtoa Nuoranne opiskeli Sibelius-Akatemiassa Matti Hyökin,
Heikki Liimolan ja Eric-Olof Söderströmin johdolla. Lukuvuoden 1990-91 hän opiskeli Tukholman musiikkikorkeakoulussa,
jossa häntä opettivat mm. Eric Ericson ja Stefan Sköld.
Nuoranne aloitti Tampereen Filharmonisen Kuoron taiteellisena johtajana syksyllä 2005. Hän on Sibelius-Akatemian kirkko-musiikkiosaston kuoronjohdon lehtori. Syksystä 2005 alkaen hän on johtanut myös Suomen Kanttorikuoroa.
|
Timo Nuoranne johti Radion kamarikuoroa vv. 1997-2004, ja hänen johtamansa Einojuhani Rautavaaran kuoroteosten
levytykset ovat saaneet laajaa kansainvälistä huomiota. Aiempina vuosina hän on johtanut mm. Suomen Laulua, Rauman Poikakuoroa,
Suomalaista Poikakuoroa, Kampin laulua, Kamarikuoro Viva Voxia ja Kamarikuoro Stemmaa. Nuoranne oli myös Tanssi- ja laulupidot
Helsinki-Tallinna 2000 -tapahtuman laulujuhlien taiteellinen johtaja Suomessa. Keväällä 2004 hän oli sekä Kuopion VIII
kirkkomusiikkipäivien että pohjoismaisen lapsi- ja nuorisokuorotapahtuma Norbusang 15:n taiteellinen johtaja.
Nuoranne on vieraillut Viron Filharmonisen Kamarikuoron, Belgian Radiokuoron sekä Tanskan Radiokuoron ja Radion Tyttökuoron johtajana.
Hän on opettanut kuoronjohtoa Hampurin, Hannoverin ja Oslon musiikkikorkeakouluissa. Lokakuussa 2005 hän vieraili berliiniläisen
RIAS Kammerchorin johdossa. Tammi-huhtikuussa 2006 oli vuorossa vierailu kuorojärjestö INECC Luxemburgissa, jossa työ ulottui
Luxemburgin lisäksi myös Saksaan, Ranskaan ja Belgiaan.
Vuosina 2002- 05 Timo Nuoranne työskenteli vierailevana professorina Elisabeth University of Music -yliopistossa Hiroshimassa Japanissa. Siellä hänen päätehtävänsä oli Elisabeth Singers -kamarikuoron johtaminen.
Nuoranne valittiin Vuoden Kuoronjohtajaksi Suomessa 1999. Sulasol myönsi hänelle vuoden 2000 Klemetti-palkinnon.
Nuoranne on myös kontratenorilaulaja, mihin hän on saanut oppia Tukholmassa ja Lontoossa.
Hän on laulanut mm. Orffin Carmina Buranan sekä Bachin alttosooloja eri yhteyksissä.
|

|
Kuoron varajohtaja Sari Oksavuori on valmistunut kirkkomuusikoksi Tampereen konservatoriosta vuonna 2001 ja
musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian Kuopion osastosta vuonna 2005. Kuoronjohtoa hän on opiskellut Timo Nuoranteen,
Jorma Hannikaisen, Heikki Liimolan, Seppo Murron sekä Kari Turusen johdolla ja suorittanut kuoronjohdon B-tutkinnon.
Hänellä on myös A-kanttorin pätevyys.
Sari Oksavuori työskentelee tällä hetkellä Ylöjärven seurakunnan kanttorina.
|
Harjoitussäestäjä Tuuli Kallio on valmistunut musiikkipedagogiksi vuonna 2005 ja muusikoksi vuonna 2007 Pirkanmaan ammattikorkeakoulun musiikin yksiköstä opettajanaan Lauri Väinmaa.
Solistisia opintojaan hän on täydentänyt mm. Kirsti Huttusen sekä Hui Ying Liu-Tawaststjernan mestarikursseilla.
Viktoria Tanito-Hunyadin säestys- ja korrepetitiokoulutuksen Kallio suoritti erinomaisin arvosanoin vuosina 2001-02 ja jatkoi opintojaan vuonna 2005 Tiina Kärkblanen johdolla. Vokaalimusiikin tuntemustaan hän on syventänyt toimimalla aktiivisena liedpianistina sekä säestäjänä yksinlaulun ja kuoromusiikin saralla.
|
 |
Vuodesta 2004 hän on toiminut Tampereen Filharmonisen Kuoron harjoitus-säestäjänä.
Lisäksi hän työskentelee Etelä-Pirkanmaan musiikkiopistossa pianonsoiton tuntiopettajana sekä säestäjänä.
|
|
|
|